UHM-251 LC Himmennin Johdoton-sarja

26,00


Uutta M-sarjaa edustava UHM-251 on uppoasennettava vastaanotin, joka asennetaan syöttöjännitteen ja valaisimen väliin esimerkiksi jako- tai kojerasiaan. Tämän jälkeen valoa voidaan sytyttää, sammuttaa ja himmentää vastaanottimeen linkitetyillä radiotaajuutta käyttävillä ohjaimilla. UHM-251:n ohjaamiseen käytetään JOHDOTON M- ja LC- sarjan ohjaimia. Tärkein ja eniten käytetty ohjain on SLO-10, jolla yhdessä vastaanottimen kanssa voidaan kokonaisuudessaan korvata perinteiset johdotetut valokatkaisimet. Samalla mahdollistuu käden käänteessä valon ohjaaminen (myös himmentäminen!) useasta pisteestä. Samaa vastaanotinta ohjaamaan voidaan linkittää jopa 32 ohjainta. Ohjaimen ja UHM-251:n välillä ei tarvitse olla näköyhteyttä vaan yhteys toimii esimerkiksi seinän läpi. Ohjaimien linkitys säilyy UHM-251:n muistissa myös sähkökatkon aikana. UHM-251 on haluttaessa ohjattavissa myös johdotetulla sähkökytkimellä (esim. perinteinen valokatkaisin). Kytkimen on oltava lukkiutumaton. Kytkimeksi käy esimerkiksi palautuva painonappikytkin tai palautuva keinukytkin. Vastaanottimen suunnittelussa on erityisesti otettu huomioon hyvä yhteen-sopivuus nykyisiä valaisinkuormia varten. Himmennystavaksi on valittavissa nousevan reunan (Leading Edge) tai laskevan reunan (Trailing Edge) himmennys. Minimihimmennystaso on asetettavissa halutuksi ja valittavissa on myös pelkkä päälle/pois -toiminto mikäli kuormana joudutaan käyttämään himmennettäväksi sopimatonta lamppua. Himmennettävän LED-valaisinkuorman on oltava yleisesti himmentimien kanssa yhteensopivaksi tehty. Vastuskuormat, kuten 230V hehkulamput ja 230V halogeenilamput, ovat aina himmennettäväksi soveltuvia. Himmennettävää LED-lamppukuormaa voidaan vastaanottimeen kytkeä maksimissaan 120W. Raja on ilmoitettu hyvin maltillisesti kuorman teho-kertoimelle (λ) 0,5. Esimerkiksi himmennettävän LED-muuntajan tyypillisellä >0,9 tehokertoimella kuormaa voidaan kytkeä maksimissaan 250W. UHM-251 on yhteensopiva ennalta määriteltävien tila-asetus (Scene Status) ominaisuuksien kanssa. Ominaisuus kuuluu eräisiin M-sarjan ohjaimiin joita on tulossa mallistoon tulevaisuudessa. 

UHM-251 TEKNISET TIEDOT:    

  Toiminnot: Päälle/Pois (On/Off) ja himmennin
  Yhteensopivuus: Johdoton LC-ja M-sarjan ohjaimet  
  Muistipaikat: 32 ohjaimen laiteosoitetta
  Kuorma: Himmennettävä LED-lamppu (230V~) 3W - 120W
    Himmennettävä LED-muuntaja (prim. 230V~) 5W* - 250W
    Halogeeni- ja hehkulamppu (230V~) 20W - 250W
    Elektroninen halogeenimuuntaja (12V~ toisio) 20W - 250W
    Rautasydänmuuntaja halogeeneille (12V~ toisio) 40W - 250W
  Käyttöjännite: 230 V~ +/- 10%, 50 Hz
  Suojausluokka: IP20
  Käyttölämpötila: 0 - 40 °C (ympäristö)
  Radiotaajuus: 433,92 MHz
  Mitat: 45x40x15,2 mm

*Alle 20W kuormalla suorituskyky riippuu muuntajan ominaisuuksista. Esim. minimihimmennystaso voi jäädä tavallista korkeammaksi. Muuntajien tehokerroin (λ) ilmoitetulle maksimikuormalle >0,9.                                

Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös

Toimituksen paino: 0,2 kg
Toimituksen paino: 0,01 kg

Selaa tätä tuoteryhmää: Johdottomat- ja GSM-tuotteet